Din Kundvagn

Ostoskorisi on tyhjä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

januari 12, 2012 by Terhi  
Filed under Sarjikset

Hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä Tulholmassa satoi tänään sekä vettä että lunta, ilmeisesti talvi on tullut. Uuden vuoden lupaukseni koskee tätä blogia. Olen ollut surkea blogittaja ja nyt haluan parantaa tapani :o ) Koitan blogittaa useammin,  jos vain pystyy niin lähes joka päivä. Blogin kautta tullut palaute on ollut tärkeää ja mielelläni haluaisin kuulla lisää ”risuja ja ruusuja”, toiveita, ehdotuksia yms.

Elämäämme mahtuu tällä hetkellä sekä hyviä että huonoja uutisia. Viime syksynä yrityksemme ”perustaja” Nova-kissa jäi auton alle.  Surullista! Hyvä uutinen on että saimme perheenlisäystä heinäkuussa ja nyt lattialla mönkii a 5½ kuukautta vanha Emil. Olen ollut osa-aika äitiyslomalla, mutta nyt tuntuu että olisi jo kiva päästä koko päiväisesti työhon kiinni. Yhtään uutta taulua tai korttia en ole ehtinyt tehdä, niin tehokkaasti on Eemeli vienyt kaiken ajan. Kaikki tilaukset on kuitenkin lähtetty ajallaan; Eemeli on ollut kiltti vauva ja nukkunut hyvin jolloin mamma on saanut tehdä myös töitä.

Tänään olimme Empun kanssa ensimmäistä kertaa yleisessä esikoulussa (?) (öppna förskola) . En tiedä onko käännös ihan oikea, mutta yleinen esikoulu on seurankunnan ylläpitämä ”kerho” vauvoille ja heidän vanhemmilleen. Tällä hetkellä tarkastelen Empun mahdollisuuksia suomenkieliseen perhepäivähoitoon, täällä Tyresössä kun ei ole suomenkielistä päiväkotia.

Ruotsinkielisellä sivulla pidän blogia ruotsiksi, ja sitä pääsee lukemaan ”täältä”.  Haaveena on avata Forma nova sivut myös englanniksi vielä tämän vuoden aikana, katsotaan miten käy :o ) Näkemiin ja kuulemiin!




Speak Your Mind

Tell us what you're thinking...
and oh, if you want a pic to show with your comment, go get a gravatar!